Vuoristokierroksella: mokomia munkkeja, paikallinen K-Rauta ja norsunpaskapaperia

IMG_1435

Keräsimme kuuden hengen suomalaisen ryhmän ja vuokrasimme pikkubussin kolmeksi vuorokaudeksi kuskin kera hintaan 30 euroa per nuppi. Suuntasimme etelärannikolle kohti kaunista Gallen kaupunkia ja siitä edelleen Mataraan ja Ampalantolaan. Rannikon ensimmäinen nähtävyys oli Blow Hole, kallioon muodostunut onkalo korkealla rinteellä merenrannassa. Sopivalla tuulella, kun aallot iskevät rantaonkaloon, nostattaa se useita kymmeniä metrejä korkean vesipatsaan. No, nyt ei onnistanut, ja näimmekin vain pieniä suihkuja. Mahtoi tsunaminaikaan olla huima näky.

Kiinalaiset rakentaisivat kaupungin, ja vastalahjaksi he saisivat Gallen kaupungin

Bussin keula kohti pohjoista, ja hetkessä luonto muuttui tasaiseksi aroksi. Trooppisuus jäi taaksemme. Seuraava nähtävyys tulisi olemaan moderni lentoasema, jonka presidentti rakennutti itselleen. Kentälle ei tietojemme mukaan ole laskeutunut kuin presidentin kone. Tarkoitus sillä on kuitenkin se, että hallitus on tekemässä Ambalantolasta uutta pääkaupunkia. Tiestö on jo kunnossa, mutta toistaiseksi ainoa talo kaupungin ulkopuolella on valtava kongressitalo, jota sotilaat vartioivat. Tietotoimiston mukaan kiinalaiset rakentaisivat kaupungin, ja vastalahjaksi he saisivat Gallen kaupungin, josta puolestaan tulisi uusi Hongkong.

Kentälle johtava tie oli suljettu, ja näimmekin vain lennonjohtotornin, jossa ei todellakaan ollut toimintaa. Ajettuamme noin 100 kilometriä pohjoiseen näimme ensimmäiset vuoret, ja maasto muuttui taas rehevämmäksi. Kuumeisesti odottelimme saapumista Wallawayan kaupunkiin, josta alkaa vuoristotie kohti Ellan kaupunkia. Meillä oli ajettavana noin 30 kilometrin nousu kapeaa tietä tuhanteen metriin. Luonto muuttui taas erilaiseksi, ja tienvarsilla kasvoi havupuita banaanipuiden sijaan. Oli todella upeaa havaita, miten hetkessä olimme kuin uudessa maailmassa. Näkymät olivat sellaiset, että niitä ei voi valokuvasta todeta. Onneksi ne eivät koskaan unohdu mielestä.

IMG_1460

Pienin pelonsekaisin tuntein matka jatkui. Mutkissa ei ollut suojakaiteita, ja tuntui hieman turvattomalta, kun alas laaksoon oli jo todella pitkä matka. Iltamassa saavuimme Ellaan, ja ensimmäinen mielenkiintoinen havainto oli se, kun paikalliset tulivat kylillä vastaan toppatakeissa ja pipot päässä. Kaupunki on kooltaan noin Utajärven kokoinen kyläpahanen, jossa on kuitenkin muutama hotelli, viinakauppa ja muu tarpeellinen turisteille.

Lämpötila oli jo laskenut pariinkymmeneen asteeseen, ja meistä se tuntui jo viileältä nautittuamme muutaman viikon tropiikin ilmasta. Pizzalle ja nukkumaan, koska aamulla on herätys viiden maissa. Sitten alkaa mielenkiintoisin vaihe, matka takaisin. Lähdemme kuuden junalla 1800 metrin korkeuteen kohti uutta kaupunkia.

Mokomia munkkeja ja vähän keksejäkin

IMG_1442

Aamupala pikkukuppilassa ja kävely kuuden junalle. Lämpötila oli laskenut reilusti alle kahdenkymmenen, ja Ellan asemalla oli jo joukko turisteja ja paikallisia lämpimästi puettuina matkalla töihin. Juna tulikin ajoissa, ja ryntäsimme parhaille ikkunapaikoille valokuvaamista varten. Pääsin isomman oikeudella ensimmäisenä vaunuun. Bussikuski läksi ajamaan toista reittiä alaspäin, ja hän olisi meitä vastassa iltapäivällä Nuwara Ellayn kaupungissa. Junamatkaan meillä menisi viitisen tuntia.

Paikka olikin varattu munkeille,ja jouduinkin siirtymään toiselle puolelle kasvotusten sen mokoman kanssa.

Alkoi huima nousu 1891 metriin verkkaisella vaudilla. Olin tyytyväinen istumapaikkaan aina siihen asti, kun seuraavalta asemalta nousi matkustajia lisää. Nurkkasilmällä huomasin, että munkki seisoi vieressä ja hymyili. Hän osoitti kylttiä yläpuolellani. Paikka olikin varattu munkeille, ja joudunkin siirtymään toiselle puolelle kasvotusten sen mokoman kanssa.

Ajattelin että en hemmetissä syö sinun keksejäsi, kun veit minun paikkanikin.

No, matka jatkui, ja munkki kaivoi esiin keksipussin ja tarjosi minulle. Ajattelin että en hemmetissä syö sinun keksejäsi, kun veit minun paikkanikin. Yritti vähän lohdutella minua, mutta kieltäydyin kohteliaasti syömästä tunkeutujan keksejä.

Jos hihalyönti olisi epäonnistunut, olisi pallo vierinyt aina alapuolella olevaan laaksoon asti.

Puolessa matkaa olimmekin jo retken korkeimmassa kohdassa, ja edessämme avautuivat valtavat teeviljelmät ja upeat näkymät alas laaksoon. Matkalla oli pieniä kyliä, joissa paikalliset asuivat vakituisesti ja viljelivät kuka mitäkin. Erään pienen kyläkoulun pihalla näin lentopallokentän. Kenttää ei ollut aidattu, ja jos hihalyönti olisi epäonnistunut, olisi pallo vierinyt aina alapuolella olevaan laaksoon asti, pikkuiseen kylään. Eipä olisi muu auttanut kun soittaa sinne ja pyytää lähettämään pallo seuraavalla junalla takaisin. Harmikseni en ennättänyt saada kuvaa kentästä, mutta lienee ainut lentopallokenttä maailmassa 1800 metrissä.

Aloimme laskeutua kohti laaksoa, ja eteneminen hidastui entisestään. Hyvä niin, sillä alamäki oli aika haastava. Upea kokemus, ja taas painui jotain ennenkokematonta muistiin.

Paskapaperia ja K-Raudan viidakkovessa

IMG_1500

Iltapäivällä juna saapui perille, ja bussi olikin odottamassa meitä sovitusti asemalla. Matka jatkui rakenteilla olevaa surkeaa tietä kohti Pikku Englantia, joka on brittien rakentama hallintokaupunki 800 metrin korkeudessa merenpinnasta. Kaunein kaupunki Sri Lankassa varmasti. Upeat puistot, golfkentät, ratsastuspuistot ja rakennukset hyvässä ilmastossa. Kaupungissa lomailee usein Englannin kuninkaallisia, ja siellä oli myöskin Sri Lankan ensimmäinen pankki 1900 luvun-alulta. Kaunis rakennus entisellään.

Vietnamin sodassa niillä kidutettiin vihollisia.

IMG_1479

Taas matkaan alaspäin kohti Kandyä, joka sijaitsee 600 metrin korkeudessa. Ruuhkainen kaupunki ison lammen rannalla. Majapaikka löytyi hotellista edulliseen hintaan, kiireesti ruokailemaan ja lepäämään. Seuraavana aamuna suuntasimme kasvitieteelliseen puutarhaan, josta löytyy lähes kaikki maailman troopisen alueen kasvit ja puut. Valtava alue, johon tutustuminen vaatisi useamman päivän. Mielenkiintoinen paikka ja paljon ihmeellisyyksiä. Erilaisia bambukasveja, joista eräs kasvaa noin metrin vuorokaudessa. Vietnamin sodassa niillä kidutettiin vihollisia.En viitsi kertoa miten, mutta käyttäkää mielikuvitusta. Karmeaa tekemistä. Neljä tuntia meni mukavasti katsellessa maailman kasvi-ihmeitä. Autoon ja matka kohti paperitehdasta.

IMG_1481

Toki haistelimme valmista paperia, eikä siinä todellakaan ollut sivuhajuja.

IMG_1503

Kyllä, sellainen löytyi ja saimme esittelyn siitä, miten norsunpaskasta tehdään upeaa paperia. Norsu syö hyvin kuitupitoista ravintoa, ja sen uloste kuivataan, jauhetaan, liotetaan ja kuivataan siivilässä ulkona. Sitten alkaa paperi olemaan valmis. Toki haistelimme valmista paperia, eikä siinä todellakaan ollut sivuhajuja. Tehtaassa työntekijät valmistivat käsityönä erilaisia matkamuistoja paperista.

Huonopolvisempi ei todellakaan voi asioida siellä loukkaantumatta.

Paluumatka jatkui, ja oli tarkoitus poiketa paikalla, jossa kuvattiin Kwaijoen silta -elokuvan kohtaus, jossa silta räjäytetään. Se jäi nyt katsomatta, kun porukka alkoi jo vähän väsähtää. Matkaa Colomboon oli viitisen tuntia, ja kaskisaaren pikkuteitä ajaminen oli aika hidasta. Välillä pysähdyimme pikku kylissä tauolle, mutta tuli pieni hätä, kun missään ei ollut kunnon vessoja. Kokeilimme muutamia, mutta ne olivat siivottomia: ei pönttöjä, vaan lattiassa reikä ja merkintä jalkojen paikalle maaliin osumiseksi. Huonopolvisempi ei todellakaan voi asioida siellä loukkaantumatta.

IMG_1469

Päätimme Arton kanssa pelastaa seurassamme olleet hienot naiset. Kadun toisella puolella oli paikallinen K-Rauta, joten menimme ja ostimme vessanpöntön. Ajoimme vähän sivuun viidakkoon, kaivoimme kuopan ja asensimme pöntön paikalleen ja viereen 5 litraa vettä. Viidakkovessa toimi hyvin. Jätimme pöntön paikalleen, kun autossa ei ollut enää tilaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s